Täytekakku kuin kiinalainen lohikäärme – tähän ei moni pysty!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Keksi mikä tahansa idea niin Buddy Valastro loihtii siitä kakun. Newyorkilaisen Carlo’s Bakeryn tapahtumia pääsee seuraamaan myös Suomessa esitettävässä Kakkukuningas ohjelmassa. Nyt leipurimies valmistaa lohikäärmekakun.

Perinteinen kiinalainen lohikäärme on koristeellinen näky. Carlo’s Bakeryn kondiittorit joutuvatkin näkemään melkoisesti vaivaa valmistaessaan rallivenetiimille tarpeeksi näyttävää kakkua. Täytekakun kylkeen muotoillaan kiinalaisia lohikäärmehahmoja, joiden tekeminen vaatii sorminäppäryyttä.

Varsinaisen kakun koristeleminen ei ole sen helpompaa, sillä kakun kylkeen luodaan vähintään yhtä koristeellisia kuviointeja. Kondiittorit osoittautuvatkin ammattitaiteilijoiksi, eikä asiakas voisi olla onnellisempi lopputuloksen nähdessään. Buddy myöntää, että kakun piti olla aluksi erilainen, mutta lopputulosta muokattiin matkan varrella.