Saksofonisti teki yllätysvierailun DJ-keikalle – yleisö ja esiintyjät riehaantuivat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Youtubeen on julkaistu hauska katkelma elektronista musiikkia soittavan Detroit Swindlen keikalta. Videolla DJ-kopin eteen ilmestyy japanilainen mies, joka soittaa saksofonia DJ-tähtien soittaman musiikin tahdissa.

Hollantilainen duo Detroit Swindle esiintyi hiljattain Japanissa Club Jb’s -nimisessä yökerhossa. Yhtye sai keikalleen mukaan Koichi Wada -nimisen saksofonistin, joka jammaili maittavasti musiikin tahdissa. Keikkavierailu oli silkkaa improvisointia. Videopätkä kerää tykkäyksiä Instagramissa.

Detroit Swindle on vuonna 2011 toimintansa aloittanut Lars Dalesin ja Maarten Smeetsin muodostama duo. Kahdesta DJ:stä muodostuva yhtye ei edusta yhdenlaista musiikkityypiä, vaan he soittavat lähinnä mitä haluavat housesta funkkiin. Duo on parhaillaan Euroopassa kiertueella.