Anne Kukkohovilta järkyttävä paljastus – miesjoukko yritti siepata kadulta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiosta ja lehtien palstoilta tunnettu mallikaunotar Anne Kukkohovi teki eilen sosiaalisessa mediassa karmaisevan paljastuksen, jonka mukaan hänet oli mitä ilmeisimmin yritetty siepata kadulta yksityisasuntoon. Sivullisten valppaus pelasti hänet viime hetkellä.

– Tiistaina ryhmä miehiä nappas mut kadulta ja raahasivat asuntoon. Siinä tilanteessa tunnet vain paniikkia ja ehdit miettiä 100 mistä jätesäkeistä löydyn. Vaatteita revittiin pois ja hiuksista vedettiin ja mua purtiin kaulaan. Onneksi paikalle tuli ihmisiä apuun. Mä en olis voinut tehdä mitään. Yhtään mitään, Anne Kukkohovi kirjoitti.

Hän kertoi lisäksi päässeensä lopulta irti ja juosseens pakoon. Lopulta hän selvisi uber-taksiin. Päivitystä kirjoittaessaan hän kertoi olevansa edelleen kauhuissaan. Myöhemmin Kukkohovi lisäsi, että hänet oli ehditty raahata talon ovensuuhun saakka, kun ulkopuoliset auttoivat häntä. Iltapäivälehtien uutisoitua päivityksistä Kukkohovi poisti viestinsä.

– En kato / lue mitään yellow pressiä joten poissa silmistä, pois mielestä, hän perusteli päivitystensä poistamista verkosta.

Kukkohovi ei ole paljastanut missä välikohtaus tapahtui.

https://www.instagram.com/p/BpIIuW7Bevq/?hl=fi&taken-by=annekukkohovi