Mies yritti tappaa hämähäkin – poltti vahingossa vanhempiensa kodin

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvalloista kantautuva uutinen toimii hyvänä muistutuksena kaikille hämähäkkikammoisille. Vaikka houkutus olisi kova, ei ötököistä kannata hankkiutua eroon tulella.

23-vuotias mies oli vahtimassa vanhempiensa kotia Kalifornian Fresnossa, kun hän päätti hankkiutua eroon rakennuksessa pesivistä mustista leskeistä. Valitettavasti hän päätti tehdä niin puhalluslampun avulla ja tuli aiheuttaneeksi tulipalon.

Liekki oli sytyttänyt tulenarkaa materiaalia, minkä myötä tuli levisi nopeasti rakennuksen ullakolle. Nimeämätön talovahti onnistui pakenemaan paikalta vahingoittumattomana.

Paloa sammuttamaan hälytettiin NDTV-uutissivuston mukaan yhteensä 26 palokunnan jäsentä. Tulipalo aiheutti noin 10 000 dollarin vahingot.