Pysäyttävä muistutus lapsiperheille leviää somessa: ”Asennevamma on vaikea asia”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Syksyn pimeys yhdistettynä sadekeleihin voi olla vaarallinen yhdistelmä, mutta hengenvaaralliseksi se muuttuu tien päällä ilman heijastinta liikuttaessa. Parhaillaan verkossa leviää jälleen heijastimen käytön tärkeydestä ajankohtainen vuosien takainen päivitys, joka jokaisen lapsiperheen tulisi lukea.

– Ajattelin kertoa teille, että meinasin tänä aamuna tappaa ihmisen. Pienen pojan. Tunnetteko pieniä poikia? Saattoi olla tyttökin… Olisiko voinut olla sinun lapsesi? Kaverisi? Kummilapsesi? Miksi minä aamulla tappaisin ihmisen, kirjoituksen Facebookissa jo vuonna 2014 julkaissut Jari Alanen aloittaa pysäyttävän viestinsä.

Stoorla-verkkokauppa jakoi viikonloppuna Valkeakoskella ilmaisia heijastinspray-käsittelyjä lapsille, Kuva: Stara

Alanen kertoo olleensa ajaa vahingossa lapsen päälle, koska ei nähnyt tätä lainkaan pimeydessä. Tällä kertaa elämän ja kuoleman välille jäi noin 30 senttimetriä, mutta seuraus olisi voinut olla jotain aivan muutakin.

– En huomannut. Itseasiassa minulle ei annettu tilaisuutta huomata. Ei sitten niin minkäänlaista. Omasta lähes 30 vuoden ammattiautoilijan kokemuksesta ei ollut mitään hyötyä. Vain lapsen hyvä onni pelasti tällä kerralla. Olisiko se ollut sinun puhelimesi, joka olisi alkanut soimaan hassulla soittoäänellä, kun viesti onnettomuudesta olisi tullut, Alanen kysyy.

– Heijastin. Maksaa pari euroa. Niitä jaetaan ilmaiseksi. Ei olisi vaikea asia. Asennevamma on vaikea asia. Loppuiäksi vammautuminen on vaikea asia. Kuolema… Kuolema on lopullinen asia. Olen nähnyt kuoleman tiellä monta kertaa. Se ei ole ollut kertaakaan kaunista katseltavaa.