Henkinen yhteys toisen ihmisen kanssa? Näin tunnistat sen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Henkisyyttä voi olla vaikea pukea sanoiksi, koska kyse on abstraktista käsitteestä, jonka voi tuntea ainoastaan omalla henkilökohtaisella tasollaan. Toisinaan ihmisille voi kuitenkin tulla tunne, että heille on muodostunut syvä henkinen yhteys toisen henkilön kanssa. Mistä merkeistä tämän huomaa parhaiten?

Henkiset ominaisuudet voidaan usein kuitata huuhaaksi tai höpöhöpöksi, mutta joillakin ihmisillä on vahva tunne omien vaistojensa, sielun ja olemisen suhteen. Kun vastaan tulee samoilla ominaisuuksilla varustettu ihminen, ei yhteyttä voi olla huomaamatta. Tällöin aistit ja vaistot voimistuvat ja kaksikon täyttää suuri yhteenkuuluvuuden tunne.

Henkinen yhteys on paljon muutakin kuin ajatus- ja tunnetasolla välittyvä yhteys. Se on suurta turvallisuuden ja rauhallisuuden tunnetta toisen henkilön läsnäollessa. Se on aitoa olemisen riemua, jolloin ei tarvitse pelätä sanoja tai tekoja.

Tämän henkilön kanssa on tunne, että olisi tuntenut hänet ikuisuuden ajan, vaikka kohtaaminen on voinut olla vastikään. Henkiselle yhteydellä varustetut ihmiset osaavat lukea toisiaan ja voivat kommunikoida lähes sanattomalta tuntuvan viestinnän avulla. Kun he keskustelevat asioista, uppoutuvat he usein aiheeseen kaiken muun ympäriltään unohtaen.