Nainen ryösti kioskin – asuvalinta oli enemmän kuin erikoinen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Teksasilainen nainen oli ryöstänyt Houstonissa sijaitsevan kioskin naamioimalla itsensä lentäväksi koiraksi. Hän oli pukeutunut suurikokoiseen koiran päähän ja hänellä oli tekosiivet selässään. Nainen sai saalikseen savukkeita ja kymmenen dollaria käteistä.

The Smoking Gun kertoo kolmekymppisen Colleen Dickensin olleen ryöstön takana. Nainen oli paennut tapahtumapaikalta omalla autollaan. Poliisit kuitenkin paikansivat naisen nopeasti ja tästä alkoi lyhytkestoinen takaa-ajo. Koiranpää löytyi ajoneuvon sisältä.

Nainen vastusti pidätystä. Hän sylki viranomaisten päälle poliisiasemalla. Nyt hän odottaa tuomiotaan Harrisin piirikunnan vankilassa 12.500 dollarin takuusummaa vastaan.

Poliisi