Ihmiset säikähtivät ammuskelun ääniä – syyllinen yllätti jokaisen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puuta koputtavien tikkojen ääni voi kantautua pitkienkin matkojen päähän. Vielä hurjemmalta nopeatahtinen ääni kuulostaa peltikatosta. Ukrainan Harkovan asukkaat ihmettelivät eräänä päivänä jostain kantautuvaa voimakasta ja pelkoa herättänyttä ääntä.

Monet ehtivät jo säikähtää, ammuskeltiinko heidän naapurustossaan konepistoolilla.

Äänen aiheuttajaksi paljastui lopulta onneksi ampuma-aseella räiskivää ihmistä huomattavasti harmittomampi taho. Kyseessä oli Viralhog-sivuston mukaan ainoastaan tikka, joka oli päätynyt koputtamaan puun sijaan erään talon peltikattoa.