Paluun tehnyt Kymppilinja julkaisee singlen ensi yönä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Paluun kultarajan rikkoneella Aallot-kappaleellaan tehnyt Kymppilinja-yhtye julkaisee ensi yönä uuden singlensä Forever Young. Kappaleen tuotannosta vastaavat yhtyeen jäsenet Niko Lith ja Sami Grönroos. Kymppilinjaan kuuluvat Janne Ordén, Niko Lith ja Sami Grönroos.

– Kappaleella on mielentila, jossa uskotaan olevan ikuisesti nuoria ja kuolemattomia. Kuolemattomuudella viitataan siihen, että kun aika jättää, niin tarinat kuitenkin jäävät ikuisesti elämään. Kappaleen tuotannossa haluttiin kokeilla jotain meille uutta ja erilaista ja kokonaisuutena kappaleesta tuli yksi eheimmistä biiseistä, joka ollaan koskaan tehty, yhtye kertoo.

Kolmikko on tehnyt musiikkia yhdessä 2000-luvun alusta. Vuonna 2010 kesähitillä Minä (feat. Mariska) suosioon noussut Kymppilinja julkaisi heinäkuussa kahdeksan vuoden jälkeen uutta musiikkia. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2012, mutta on palannut viimeisen vuoden aikana yhdessä studiolle sekä keikkalavoille.

– Tässä on ollut jo muutaman vuoden ajan fiilis, että hommat jäi pahasti kesken aikoinaan. Kuten ne jäivätkin. Pikkuhiljaa sen jälkeen, kun päästiin keskenään juttelemaan menneistä asioista ja fiiliksistä, hiipi ajatus että pakko tämä on joku päivä saattaa arvoiseensa päätökseen.