Mötley Crüe -yhtyeestä elokuva – luvassa värikäs tarina yhtyeen historiasta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Glamrock-yhtye Mötley Crüen historia on ollut täynnä seksiä, huumeita ja rokkia. Yhtye on tehnyt urallaan likimain kaiken, mitä menestyvä ja nautintoaineille perso nelikko voi. Heidän värikkäästä menestyksestään on julkaistu myös pintaraapaisua syvemmältä asiaa selvittävä The Dirt – Törkytehdas -niminen kirja.

Nyt Mötley Crüen taipaleesta kertovan kirjan pohjalta on luotu elokuvaa Netflixin suoratoistopalveluun. Yhtyeen laulaja Vince Neil paljasti äskettäin, että The Dirt – Confessions Of The World’s Notorious Rock Band -niminen elokuva saa ensi-iltansa 22. maaliskuuta. Yhtyeen jäsenet ovat olleet mukana tuottamassa filmatisointia.

Mötley Crüe pani pillit pussiin lopullisesti muutama vuosi sitten. Yhtyeen The Final Tour päätti legendaarisen kokoonpanon taipaleen. Kiertue nähtiin myös Suomessa Hartwall-areenalla. Ensi vuonna ilmestyvän elokuvan myötä on kerrottu julkaistavan myös uutta musiikkia.

Uusimmat