Nainen kosti vainoajalleen – houkutteli ansaan ja leikkasi sukuelimet irti

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Intialainen nainen leikkasi häntä vainonneen miehen peniksen irti. Nainen oli pyytänyt miestä lopettamaan hänen piinaamisensa. Mies oli jatkanut häirintää pyynnöistä huolimatta.

Naimisissa oleva, 47-vuotias kahden lapsen äiti, oli kyllästynyt naapurimiehen ehdotteluihin ja vainoamiseen. Naapurissa asunut 27-vuotias mies oli kertonut olleensa rakastunut naiseen. Piinaava naapuri oli maininnut rakkaudestaan myös naisen aviomiehelle, ja ehdottanut järjestelyä seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyen.

Lopulta nainen sai tarpeekseen. Hän houkutteli vainoojan ansaan ja sitoi miehen puuhun kahden muun henkilön avulla. Sen jälkeen nainen leikkasi miehen peniksen irti, mutta toimitti vakavasti verta vuotaneen vainoojan sairaalaan. Nainen halusi ainoastaan antaa piinaavalle naapurille opetuksen. Sukupuolielin ja veitsi löytyivät myöhemmin puun juurelta.

Nainen pidätettiin murhan yrityksestä The Times Of India uutisoi. Vainooja voi pahimmillaan aiheuttaa toiminnallaan ahdistusta ja pelkoa. Suomessa voi hakea lähestymiskieltoa henkilöille, jotka ottavat toistuvasti yhteyttä vastoin tahtoa.