Kannattaako tauko parisuhteessa? Naiset kertovat kokemuksiaan

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Rakoilevaan parisuhteeseen voi saada ilmaa ja hengitystilaa ottamalla aikalisän yhdessäoloon. Parisuhteen voi panna ikään kuin tauolle, jolloin molemmat osapuolet voivat miettiä tulevaisuuttaan ja mitä elämältään haluavat.

Maailman legendaarisin tauko parisuhteessa nähtiin Frendit-televisiosarjassa. Rossin ja Rachelin tauosta tuli eeppinen, mutta tosielämässä kannattaa taukoon liittyvä harmaa alue tehdä hieman kirkkaammaksi. Naiset kertovat Redditissä, että toisinaan tauko on ainoastaan lähtölaskenta erolle. Kumpikaan osapuoli ei uskalla panna poikki, mutta eivät halua olla yhdessäkään.

Tauon sijaan pariskuntien kannattaisi opetella ongelmiensa selvittäminen ja niistä kommunikoiminen. Taukoon johtaneet syyt eivät häviä breikin aikana. Toki tauko voi myös toimia, mikäli toinen osapuoli kärsii sitoutumiskammosta. Joskus oman mielitietyn näkeminen toisen kanssa saa muuttamaan mielipidettä ja sitä, että haluaakin hänet omakseen.

Tauko on hyvä muistuttaja siihen, että mitä menettää toisesta erotessaan. Parisuhde ei toimi, jos sen eteen ei ole valmis näkemään vaivaa. Jos toista tulee kuitenkin ikävä tauon aikana, kannattaa myös suhteen eteen nähdä hieman töitä sen paremman toiminnan edellyttämiseksi. Kumppanukset kaipaavat myös omaa tilaa ja pieni erillään olo on usein vain hyväksi.

Ladies, do you think breaks in relationships can be good/constructive? What’s your experience?



by inAskWomen