Kohuvideo puhuttaa – onko Ariana Grande sittenkään kovin puhtoinen?

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Yhdysvaltalainen poptähti Ariana Grande tunnetaan musiikillisen menestyksensä lisäksi muun muassa siitä, että hän pitää hiuksiaan aina korkealla poninhännällä. Tämän lisäksi neitokainen on saanut paljon julkisuutta Manchesterin keikallaan tehdystä terrori-iskusta.

Viime aikoina laulajatar on niittänyt toki menestystä myös uudella musiikillaan. Ariana on tällä hetkellä erittäin kovassa nosteessa, ja moni tuntuu pitävän häntä tämän hetken kuumimpana naislaulajana.

Nicki Swift on nyt kuitenkin nostanut neitokaisesta esiin joitakin asioita, jotka saattavat vaikuttaa siihen, miten hänet näkee julkisena hahmona. Sivuston mukaan laulajatar on muun muassa seurustellut kihloissa olleen miehen kanssa, suuttunut aggressiivisesti faneilleen sekä nauranut Selena Gomezin keikkaongelmille.