Dronet toimittavat kahvia suoraan kotiovelle – palvelu tulossa myös Suomeen?

Digi · Tim Isokivi

UAV-koptereiden, eli niin kutsuttujen dronejen, käyttöä kuriireina on kokeiltu jo vuosien ajan. Australiassa laitteet toimittavat jo niin arkisiakin asioita kuin noutokahvia.

Googlen Alphabetin Project Wing käyttää droneja erilaisten päivittäistarvikkeiden toimittamiseen Australiassa. Lennokit toimittavat esikaupunkien asukkaille ruoan ja lääkkeiden lisäksi muun muassa valmista kahvia.

UAV-kuriirit lentävät täysin itsenäisesti GPS-koordinaattien avulla, eikä turvallisuusongelmia ole toistaiseksi ollut. Kaikki paikalliset eivät ole tosin lennokeista innoissaan. Syynä on erityisesti niiden pitämä voimakas ääni.

Wall Street Journal -lehden mukaan Project Wing suunnittelee drone-kuriirien kokeilemista kevään 2019 aikana myös Suomessa. Projektiin päästään tutustumaan lehden julkaisemalla tuoreella Youtube-videolla.

Uusimmat