Fingerpori-elokuvan maistiainen julkaistiin – nämäkin vitsit mukana elokuvassa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Solar Filmsin tuottama Fingerpori-elokuva saa ensi-iltansa ensi syksynä 18. lokakuuta, ja nyt elokuvasta on julkaistu ensimmäinen maistiainen. Fingerpori-elokuvan ohjaa näyttelijä ja ohjaaja Mikko Kouki. Sen tarina pohjautuu sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan luomaan Fingerpori-sarjakuvaan ja sen hahmoihin.

Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Petja Lähde ja Mikko Kouki. Merkittävissä rooleissa nähdään Kari Väänänen, Jenni Kokander, Santtu Karvonen, Pirjo Lonka ja Aku Hirviniemi. Fingerporin tuottavat Jukka Helle, Nina Laurio ja Markus Selin ja sen levittää Nordisk Film. Fingerpori kuvattiin Turussa viime kesänä.

Fingerpori-sarjakuva on yksi Suomen suosituimpia sarjakuvia. Fingerporia julkaisee tällä hetkellä kaikkiaan 44 eri mediaa, joista 11 on verkkojulkaisuja. Painettujen julkaisujen kautta sarjakuvan voi nähdä päivittäin jopa 2,14 miljoonaa suomalaista.