Syntymämerkistä tuli tavaramerkki – koulukiusatusta tuli Instagram-mallikaunotar

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kauneuskäsitykset ovat kaikkien onneksi muuttuneet huomattavasti aiempaa sallivammaksi. Kauneus ei ole enää standardia, vaan jokainen ihminen voi eudstaa kauneutta omalla tavallaan. Yksi heistä on amerikkalainen Paige Billiot.

Los Angelesissa asuva 26-vuotias Paige Billiot syntyi kasvoja peittävän syntymämerkin kera. Nainen on nyt kääntänyt erikoisen ulkonäköominaisuuden voitokseen maailmassa, jossa liian moni pyrkii näyttämään samanlaiselta massabeibeltä. Billiot työskentelee mallina.

Hän on joutunut kestämään paljon kiusaamista lapsuudessaan, ja yhä edelleen ihmiset tulevat kysymään hänen kasvoissaan näkyvän jäljen alkuperää. Moni kuitenkin huomaa, että Paige Billiot on äärimmäisen kaunis nainen ja hänen erityinen tavaramerkki on tehnyt hänestä uniikin ja jopa tavallisia Instagram-malleja suositumman.