Räppäri 21 Savage pidätetty Yhdysvalloissa – koska hän on britti!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen tiukat säännöt maahanmuuton osalta ovat johtaneet räppärin pidätykseen. 21 Savage on nimittäin otettu kiinni maahanmuuttoviranomaisten toimesta, koska hän on britti. Atlantassa asuva räppäri ei ole Yhdysvaltojen kansalainen eikä hänellä ilmeisesti ollut asianmukaista lupaa oleskella maassa.

Varhain sunnuntaiaamuna Atlantassa kiinni otettu 21 Savage joutui pidätyksensä vuoksi monenlaisiin ongelmiin, joista pienin ei ole, että hän on ehdolla kahden Grammy-palkinnon voittajaksi. Gaala järjestetään jo ensi viikolla, joten gaala voi jäädä räppäriltä väliin.

Lehtitietojen mukaan räppäri, oikealta nimeltään Sha Yaa Bin Abraham-Joseph, saapui Yhdysvaltoihin alunperin luvallisesti vuonna 2005, mutta ei kuitenkaan poistunut maasta viisuminsa umpeutuessa. Nyt näyttää siltä, että räppäri voidaan karkottaa maasta. Se toisi hänen uralleen merkittäviä ongelmia. Kaiken lisäksi hänellä on rikostuomio vuodelta 2014.