Naiset järkyttyivät vaatekappaleesta – bodysuitin haarakiila kulkee häpyhuulten välissä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Siinä vaiheessa, kun etsitään naisten epämiellyttävimpiä asukokonaisuuksia, voidaan listaan luetella hellekelillä puettavat sukkahousut, liian tiukat korsetit ja kahisevat taftimekot, jotka eivät ikinä istu mistään kohtaa vartaloa. Nyt listaan voi lisätä verkkokaupassa myytävänä olevan bodysuitin, jonka haarakiila kulkee häpyhuulten välissä.

Etutangalla varustettu bodysuit on herättänyt kauhistuneita reaktioita netissä. Boohoo-verkkokaupan edullinen vaatekappale on yläostastaan tavallisen pitkähihaisen bodyn näköinen, mutta sen haaraosan näkeminen nostaa kyyneleet silmiin. Etustringi ei yksinkertaisesti voi tuntua hyvältä.

Verkkokaupan kuvaa on käsitelty kohun jälkeen siten, etteivät ihmiset enää näe mallin genitaalialuetta. Jokainen nainen voi kuitenkin kuvitella mielessään, miltä tuntuisi pukeutua kamelinvarpaanhalkojaan. Gynekologit ovat suositelleet, että naiset vähentäisivät stringien käyttöä, koska haaroja hankaava kangas tai naru altistaa lukuisille eri tulehduksille.

Boohoo
Boohoo