Lidlin viski menestyy kansainvälisessä kilpailussa – hinta vain 15 euroa pullolta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käydään parhaillaan aktiviista keskustelua alkoholin myymisen tulevaisuudesta, kun Alkon monopolin lopettamista ajavat jo monet poliitikot. Se tarkoittaisi paitsi viinien myös vahvempien alkoholijuomien myyntiä ruokakaupoissa, joten samalla valikoima laajenisi ja hinnat todennäköisesti laskisivat muun Euroopan tavoin.

Suomessakin suuren suosion saanut kauppaketju Lidl on nyt menestynyt alkoholialan kilpailussa 15 euron Queen Margot Blend Scotch Whisky -viskillään, joka on valittu sarjansa parhaaksi World Whiskies Awards -kilpailussa. Valinnan teki arvovaltainen raati, jossa oli yli 40 tuomaria eri puolilta maailmaa, TheDrinksReport.com uutisoi. Maailman paras viski valitaan myöhemmin.

Taannoin myös Lidlin kuohuviini valittiin maailman parhaiden joukkoon samoin kuin Lidlin Hortus Artisan Dry Gin, joten kauppaketjun alkoholivalikoima on poikkeuksellisen laadukas. Ei siis ihme, että Gin Magazine -lehti antoi Lidlille vuoden 2019 Supermarket of the Year -nimityksen.

PÄIVITYS: Artikkelia päivitetty Forbes-lehden paljastettua, että maailman lukemattomissa laatulehdissä levinnyt tieto Lidlin viskin parhaudesta ei pitänyt paikkaansa. Forbesin mukaan kyseinen viski voitti sarjansa, mutta varsinainen maailman parhaan valinta tehdään vasta myöhemmmin. Artikkelia on muokattu uusien tietojen valossa.