Paris Hiltonilla ei aikaa miehille – keskittyy vain bisneksiinsä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aiemmin häitä ja perheenlisäystä Chris Zylkan kanssa suunnitellut seurapiirikaunotar Paris HIlton purki kihlauksensa marraskuussa. 38-vuotias nainen sanoo, että hänellä ei yksinkertaisesti ole aikaa romanttiseen elämään tai asettumiseen.

– Minulla ei ole aikaa rakkaudelle. Minulla on tuskin aikaa edes itselleni. Matkustan jatkuvasti noin 250 päivää vuodessa, enkä ole oikeastaan ikinä kotona. Keskityn ainoastaan itseeni, liiketoimintaani ja ystäviini, Paris Hilton kertoo Mirror-lehdelle.

Paris HIlton sanoo, että miehessä on tärkeintä hänen lojaalius. Miehen on oltava hänen mukaansa naisen paras ystävä ja sellainen, johon voi luottaa koko sydämestä. Lisäksi miehen on rakastettava naistaan sellaisena kuin hän on.

https://www.instagram.com/p/Bufhc4ogbJW/