Isä jekutti poikaa – teki vanhanaikaisen tempun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuppipelissä on ideana seurata liikuteltavien kuppien alle kätkettyä esinettä tai rahaa. Nyt eräs isä on päättänyt hieman jekuttaa poikaansa kuppipelin avulla. Hän piilotti kupin alle vitosen setelin.

Isä näyttää ensin pojalleen, kuinka hän asettaa vitosen setelin yhden kupin alle. Sen jälkeen poika seuraa silmä tarkkana isän siirtämiä kuppeja. Jälkikasvulle on luvattu seteli palkkioksi, mikäli hän onnistuu tietämään kupin oikein.

Koska kyseessä on jekku, saa poika näpeilleen tempun jälkeen. Hän löytää vitosen setelin oikean kupin alta. Isä on kuitenkin piilottanut kahden muun kupin alle huomattavasti isommat setelit. Tarinan opetus on se, että kuppipelissä huijataan aina.