Vihdoinkin kuohkeaa munakokkelia! Tällä vinkillä onnistut

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Munakello ei ole turha keksintö, sillä kananmunaruokien valmistaminen vaatii tarkkoja lämpötiloja sekä minuutintarkkaa työskentelyä. Myös kananmunien tuoreudella on merkitystä ruokien koostumuksessa. Nyt on vinkattu, kuinka munakokkelista voi saada tavanomaista kuohkeampaa.

Moni haaveilee valmistavansa kotona yhtä kuohkeaa munakokkelia kuin mitä hotelliaamiaisilla on tarjolla. Nyt PureWow-sivusto vinkkaa, että maidon tai kerman sijasta munakokkeliin kannattaa lisätä hiilihapollista vettä. Soodaa tai mineraalivettä lisätään ruokalusikallinen kahta kananmunaa kohden.

Kerroimme taannoin, että myös majoneesin avulla voi saada kuohkeaa munakokkelia. Tekipä sitten munakokkelin kokonaisista kananmunista, pelkistä valkuaisista tai pelkästään keltuaisista, kannattaa joukkoon sujauttaa lusikallinen majoneesia. Majoneesi lisää seokseen kermaisuuutta ja sitoo kananmunan koostumusta lisäkuohkeuden saamiseksi.