R. Kellyn ex-asianajaja ei usko syyttömyyteen – tähdelle määrättiin libidoa laskevia lääkkeitä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti R. Kellyä syytetään parhaillaan lukuisten uhrien, mukaanlukien alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta.

Vuonna 2008 R. Kellyä syytettiin lapsipornon hallussapidosta. Tuolloin häntä edusti oikeudessa Ed Genson, joka on nyt paljastanut uskovansa vahavasti tähden syyllisyyteen.

– Kerron teille salaisuuden. Määräsin hänet lääkärille ottamaan libidoa laskevia pistoksia. Sen vuoksi hän ei joutunut pidätetyksi mistään muusta, Genson kuvaili Chicago Sun-Times -lehdelle.

Kellyyn kohdistui taannoin uusia syytöksiä, sillä hänen epäillään vuonna 2001 raiskanneen ja tartuttaneen herpeksen tuolloin 13-vuotiaalle tytölle. Tähti kuitenkin vakuutteli syyttömyyttään CBS-kanavan haastattelussa. Siinä sekavasti käyttäytyvä Kelly väittää tarvitsevansa apua vain siksi, että hänellä on liian suuri sydän.