Jontte Valosaari teki paluun: ”Kertoo järjettömästä rakkaudesta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina hieman taukoa musiikkiuraltaan pitänyt Jontte Valosaari on tehnyt paluun julkaisemalla uuden singlensä Ylivoimainen. Kyseessä on miehen itsensä mukaan henkilökohtainen rakkauslaulu.

Ylivoimainen-singlen ovat tuottaneet MGI ja Emma-ehdokas Kalle Mäkipelto. Jontte Valosaari kirjoitti kappaleen lyriikat yhdessä Heidi Maria Paalasen kanssa.

– Ylivoimainen on ehdottomasti henkilökohtaisin biisi, jonka olen koskaan tehnyt. Se kertoo järjettömästä rakkaudesta rakastamaani ihmistä kohtaan. Kun rakkaus kasvaa siihen pisteeseen, ettei sitä voi enää edes sanoin kuvailla ja sitten elämä kohtelee näin. Sellaista se on, Valosaari kertoo.

Jontte Valosaari tunnetaan aiemmin muun muassa kappaleistaan Jos mä oisin sun mies, Haastaja ja Kiinni jäit. Hänen biiseillään ovat vierailleet muun muassa Elastinen, Cheek, Mikael Gabriel ja Brädi.