Avaruudesta löytyi kymmeniä muinaisia mustia aukkoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joukko astronomeja on tehnyt merkittävän löydön tutkiessaan tunnetun avaruuden äärirajoja. He löysivät yhteensä 89 supermassiivista mustaa aukkoa.

Supermassiiviset mustat aukot ovat nimensä mukaisesti huomattavasti tavanomaisia mustia aukkoja suurempia. Koska niitä ei voida erottaa avaruudesta samalla tavalla kuin esimerkiksi tähtiä, täytyi mustia aukkoja etsiä muilla tavoilla.

Astronomit tunnistavat mustia aukkoja tutkimalla niiden nielemää ainesta, joka näyttäytyy niiden ympärillä kiertävinä pölypilvinä. Näitä kuumia ja erittäin kirkkaina loistavia kertymäkiekkoja kutsutaan kvasaareiksi.

Kaukaisimmat 83 supermassiivisesta mustasta aukosta sijaitsevat CNet-sivuston mukaan noin 13 miljardin valovuoden päässä. Maailmankaikkeus on noin 13,8 miljardia vuotta vanha, mikä tarkoittaa nyt löydettyjen mustien aukkojen syntyneen aivan universumin alkuvaiheessa.