Narkkari tappoi chihuahuan mattoveitsellä – väitti koiran aiheuttaneen magneettista voimaa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Tämän viikon uskomattomin Florida-aiheinen uutinen ei sovi herkille. Poliisi on pidättänyt 27-vuotiaan Aaron Merwinen koiran tappamisesta. Mies oli ollut teon aikaan tuntemattoman huumeen vaikutuksen alaisena.

The Smoking Gun kertoo, että sekavakäytöksinen Merwine oli puukottanut pientä koiraa viisi kertaa mattoveitsellä. Järkyttävä episodi tapahtui miehen asunnossa, Saraton Venicessä, jonne koiran omistaja oli tuonut pienen chihuahuan kyläilemään. Lucky-niminen koira oli aiemmin adoptoitu Merwineltä.

Mattoveitsessä oli edelleen koiran verta ja karvoja, kun poliisi sai sen käsiinsä. Mies kertoi tappaneensa lemmikkieläimen, koska se aiheutti hänen ja koiran välille suurta magneettista voimaa. Sen takia koiran oli kuoltava.