Eminem oli kuolla yliannostukseen – nyt hän juhlisti 11. vuottaan raittiina

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri Eminem kärsi aikoinaan pahoista ja lähes kuolemaan johtaneista päihdeongelmista, joita hän on ruotinyt myös kappaleissaan. Tähti on kuitenkin ollut raittiina jo yli vuosikymmenen.

Eminem juhlisti Twitterissä hänen 11. vuotta raittiina. Räppäri jakoi kuvan mitalista, jonka hän sai Anonyymit Alkoholistit -liikkeestä virstanpylvään ohiyttamisen ansiosta.

Eminem saattoi lääkeriippuvaisena syödä 20 pilleriä vuorokaudessa. Vuonna 2007 hän oli lähellä kuolla otettuaan vahingossa yliannostuksen metadonia. Vuonna 2008 hän aloitti vieroitushoidon ja 12 askeleen hoidon.

Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers, julkaisi viime vuonna tuoreimman Kamikaze-albuminsa. Tänä vuonna tähdeltä ilmestyi 20-vuotisjuhlaversio hänen ensimmäisestä isolla levy-yhtiöllä julkaistusta albumistaan, The Slim Shady LP:stä.

 

https://twitter.com/Eminem/status/1119628944599392257