Poliisilta varoittaa lasten vanhempia jättikorvauksista: ”Rahalle olisi varmasti parempaakin käyttöä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lapset tekevät ajoittain ajattelemattomia tempauksia, joista voi kuitenkin olla vakavaa vaaraa paitsi heille itselleen myös sadoille sivullisille ihmisille. Näin on nyt tapahtunut useita kertoja Luumäellä, jossa lapset ovat asettaneet ratakiskoille suuren määrän kiviä.

Poliisi julkaisi nyt vakavan viestin lasten vanhemmille. Vastaavia tapauksia on raportoitu aiemminkin ympäri maata, ja nyt Luumäellä tekopaikalla junan nopeus on jopa 200 kilometriä tunnissa. Lasten tuhotyö aiheutti siis vakavaa vaaraa. Nyt junat ovat joutuneet pysähtymään mahdollisten vaurioiden tarkastamista varten, mikä on viivästyttänyt satojen matkustajien matkantekoa.

– Poliisin tiedossa on usean alle 15-vuotiaan lapsen osallisuus kivien asettelemiseen.

Asian selviämisen kannalta Luumäen koulutoimen henkilöstöllä on ollut oleellinen merkitys ja poliisi haluaakin kiittää heitä erittäin hyvästä sidosryhmäyhteistyötä, poliisi kiittää tutkinnan avustamisesta.

Poliisi tutkii tekoja nyt liikennetuhotyönä, joista voidaan tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Yli 15-vuotiaat ovat rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan, mutta myös sitä nuoremmat ovat korvausvelvollisia aiheutetuista vahingoista.

– Tämä varoitus on julkaistu, ettei kukaan kuolisi, loukkaantuisi tai kenenkään ei tarvitsi maksaa vahingonkorvauksia, kun rahalle olisi varmasti parempaakin käyttöä, poliisi muistuttaa.

Uusimmat