Fergie ja Josh Duhamel hakivat avioeroa virallisesti – asumuserossa jo kaksi vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Fergie, eli Stacy Ann Ferguson ja näyttelijä Josh Duhamel ovat viimeinkin toimittaneet virallisen avioerohakemuksen oikeuteen. He olivat yhdessä 15 vuotta, joista kahdeksan naimisissa. Pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi.

Muutama vuosi sitten erostaan ilmoittanut pariskunta vietti pitkään kuivaa kautta suhteessaan. Fergie on muun muassa kertonut, että he eivät enää rakastaneet toisiaan. Viisivuotiaan Axl-pojan vanhemmat ovat nyt toimittaneet virallisen avioerohakemuksen oikeuteen, TMZ uutisoi.

Näyttelijä Josh Duhamel on tapaillut huomattavasti nuorempia naista viime aikoina. 46-vuotias näyttelijämies on ilmoittanut, että haluaa tulevaisuudessa lisää lapsia. 44-vuotias Fergie haluaa puolestaan keskittyä uraansa.

Uusimmat