The Guardian ylistää Suomen Turkua: ”Vierailun arvoinen kaupunki”

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomen vanhin ja entinen pääkaupunki Turku on saanut myönteistä hehkutusta arvostetussa The Guardian -lehdessä. Vuonna 1809 perustettua Turkua kehutaan loistavaksi matkailukohteeksi. Samalla vinkataan saariston kauneudesta.

Englantilaiselta Lutonin lentokentältä pääsee suorilla lennoilla Turkuun. Muun muassa tämä on syy, miksi brittiläinen media on ryhtynyt hehkuttamaan Aurajoen varren kaupunkia erinomaisena matkailukohteena. Toimittaja kertoo viettäneensä ikimuistoisen viikonlopun kesäisen toukokuisessa Turussa nähtävyyksiä kierrellen ja erinomaista ruokaa maistellen.

– Samalla kun söimme katselimme, kuinka pikkutyttö harjoitteli ulkona keppihevosensa kanssa, Rachel Dixon kirjoittaa.

Artikkelissa esitellään Turun historiaa ja listataan vierailemisen arvoisia kohteita. Oman kappaleensa saa Turun pubikulttuuri, tosin toimittaja kehoittaa ihmisiä vierailemaan oluella happy hourin aikaan – hän varoittaa alkoholin nauttimisen olevan Suomessa kallista.

Uusimmat