Ajokortittoman selitys ei mennyt läpi Vantaalla – väitti istuneensa ratin takana vain liikennevaloissa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Vantaalla partioineet poliisit näkivät henkilöauton ratin takana tutun vuonna 1997 syntyneen miehen. Auto pysäytettiin tarkistusta varten. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, joten hän antoi viranomaisille vuosisadan kehnoimman selityksen.

Vantaalainen mies väitti, että oli vaihtanut liikennevaloissa hetkeksi paikkaa apukuljettajan paikalla istuneen matkustajan kanssa. Hän ei kertomansa mukaan ollut ajanut autoa itse. Ajoneuvon pysäyttäneet poliisit kuitenkin kertoivat tunnistaneensa kuljettajan jo liikennevaloissa ja että heillä oli tämän jälkeen ollut koko ajan näköyhteys autoon eikä siellä suoritettu auton liikkuessa mitään ketteryyttä vaativia paikanvaihto-operaatioita.

Mies oli entuudestaan ajokiellossa. Poliisin mukaan kyseessä oli 14. kerta, kun hän on jäänyt kiinni ajoneuvon kuljettamisesta ilman ajo-oikeutta. Hän ajeli autoa keskellä päivää.