Hikoileeko takapuolesi? Näin hillitset ongelmaa tehokkaasti

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Peppuhiki, eli pehi, swäässi tai persevissy luokitellaan normaaliksi, mutta sitäkin kiusallisemmaksi. Ihmiskeho suorittaa lämmönsäätelyä hikoilemisen avulla, eikä hien erityspaikkaan voi juurikaan vaikuttaa. Takapuoli hikoilee eniten kankkujen välistä.

Hikoileva takamus voi muodostua myös ongelmaksi. Sitä voi kuitenkin ehkäistä muutamalla vinkillä. Men’s Health muistuttaa, että kaikki lähtee liikkeelle hyvästä hygieniasta. Peppuvako tulee pestä ja kuivata huolellisesti. Kesällä voi käyttää vessareissuilla kosteusliinoja pyyhkimiseen. Ne tulee heittää käytön jälkeen roska-astiaan.

Vaatteet tulee vaihtaa tarpeeksi usein, eikä takapuolen hikoilemisesta herkästi kärsivien kannata istua pitkiä aikoja kerrallaan. Peppuvakoon voi panna deodoranttia, mutta ilman, että sitä menee peräaukon ympärille. Lisäksi vakoon voi panna talkkia.

Mikäli takapuoli kutisee, on sitä hyvän hygienian lisäksi rasvattava ja hoidettava esimerkiksi kortisonivoiteilla. Hankausärsytystä voi puolestaan ehkäistä sipaisemalla vaikkapa vaseliinia poskien väliin. Kesä vaatii huolellisia hoitotoimenpiteitä jokaisella kehon alueella – myös peräpäässä.