Kuka on kuvassa? Rikkoi auton tuulilasin ja pahoinpiteli helsinkiläisnaisen viime vuonna

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisi on julkaissut kuvan miehestä, jota epäillään pahoinpitelystä ja vahingonteosta vuosi sitten 4. elokuuta Helsingin Etu-Töölössä. Uhrin onnistui itse kuvata tekijä, jota ei ole vieläkään tunnistettu tai tavoitettu.

Tapahtumasarja alkoi, kun alle 30-vuotias nainen oli ajanut autollaan Väinämöisenkatua kohti pohjoista Etu-Töölössä. Väinämöisenkadun ja Arkadiankadun risteyksessä nainen oli kertomansa mukaan pysähtynyt autollaan suojatien eteen ja antanut tuntemattomalle miehelle tietä. Poliisin esitutkinnan mukaan mies oli yllättäen ottanut maasta kiven ja heittänyt sen naisen ajaman auton tuulilasiin niin, että tuulilasi oli mennyt rikki.

– Nainen oli lähtenyt epäillyn tekijän perään ja kuvannut tilanteesta samalla videota. Mies oli muutaman korttelin päässä kääntynyt, juossut naista kohti ja potkaissut naista niin, että naisen käsivarsi oli murtunut, hän oli kaatunut ja saanut jalkoihinsa nirhaumia, kertoo rikoskomisario Pekka Korhonen Helsingin poliisilaitokselta.

Uhri vietiin ambulanssilla Töölön sairaalaan. Nainen vaatii tekijälle rangaistusta. Poliisin mukaan tekijää ei ole tavoitettu. Silminnäkijän mukaan epäilty on noin 180 senttimetriä pitkä mies, jolla oli tekohetkellä kiharat vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja musta t-paita.