Area 51 -huuma leviää – nyt halutaan löytää Loch Nessin hirviön

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Facebookissa levinneen Storm Area 51 -tempauksen myötä yhteisöpalveluun on alkanut ilmestyä myös muita samankaltaisia tapahtumia. Nyt katseita ollaan kääntämässä legendaariseen Loch Nessin hirviöön.

Storm Loch Ness, Nessie can’t hide from us all -tapahtumassa osallistujien halutaan rynnäköivän Skotlannin Loch Nessin järveen 21. syyskuuta. Järjestäjän mukaan ideana on, ettei Nessie-nimellä tunnettu hirviö voi piilotella heiltä kaikilta.

Jopa 18 000 ihmistä väittää osallistuvansa tapahtumaan ja 38 000 on kiinnostunut siitä. Vaikka useimmille tapahtuma on todennäköisesti lähinnä vitsi, on se herättänyt Royal National Lifeboat Institute -pelastusjärjestön huolen.

Järjestön mukaan Loch Ness on paikoitellen erittäin syvä, ja sen veden keskilämpötila on vain kuusi astetta. Järjestöllä ole resursseja auttaa kaikkia mahdollisesti pulaan joutuvia Nessien metsästäjiä, uutisoi BBC.