Ruotsi pitää ASAP Rockyn vangittuna ja suututti Donald Trumpin – miten käy Blockfestin keikan?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuussa Blockfest-festivaaleilla esiintyvä räppäri ASAP Rocky oli kesäkuun lopussa osallisena väkivaltaisessa välikohtauksessa Ruotsissa. Artisti kuvattiin pahoinpitelemässä miestä kadulla, ja tapauksen perusteella Ruotsin poliisi otti räppärin kiinni ja määräsi hänet tutkintavankeuteen. Nyt on vahvistunut, että räppäri saa syytteen ja joutuu oikeuteen.

ASAP Rocky olisi pitänyt vapauttaa eilen torstaina, ellei häntä vastaan nosteta syytettä. Syyte pahoinpitelystä kuitenkin nostettiin, joten räppäri pysyy kiinniotettuna. Samalla vaarantuu myös hänen esiintymisensä elokuun Blockfesteillä. Päätös suivaannutti ympäri maailmaa, ja jopa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump purki suuttumustaan Twitterissä. Hän on vaatinut useaan otteeseen räppärin vapauttamista.

– Antakaa ASAP Rockylle hänen vapautensa. Me teemme niin paljon Ruotsin eteen, mutta se ei näytä toimivan toiseen suuntaan. Olen nähnyt videot tapauksesta, ja niissä häntä seurattiin ja häirittiin. Kohdelkaa yhdysvaltalaisia reilusti, Donald Trump vaati Twitterissä saatuaan tietää syytteestä.

ASAP Rocky, oikealta nimeltään Rakim Mayers, on saanut laajaa tukea ympäri maailmaa, ja Trump on vaatinut hänen vapauttamistaan jo useita kertoja. Presidentti kertoi jopa keskustelleensa vapauttamisesta Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin kanssa ja hänen on kerrottu tarjoutuneen maksamaan ASAP Rockyn mahdollisen takuusumman Ruotsiin.

ASAP Rocky ja hänen seurueensa päätyivät sanaharkkan kahden heitä seuranneen ulkopuolisen miehen kanssa, kun miehet olivat seuranneet seuruetta pitkään turvamiesten estelyistä huolimatta. Kaksi miestä ahdisteli lisäksi artistin mukana ollutta naista. Tapauksesta julkaistujen videoiden perusteella ulkopuoliset miehet ärsyttivät räppärin seuruetta tahallaan. Räppärin asianajaja Slobodan Jovicic kertoi, että kyseessä oli itsepuolustus.