Harry Styles pelkää sekavaa faniaan – stalkkeri nukkuu tähden kodin ulkopuolella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

One Direction -yhtyeen riveistä maineeseen nousseella Harry Stylesillä on vakava huolenaihe. Tähti on jo viikkojen ajan joutunut pakkomielteisen fanin vainoamaksi.

26-vuotias Pablo Tarazaga-Orero on muun muassa nukkunut puuston penkillä Stylesin Lontoon kodin ulkopuolella ja tiputellut viestejä hänen postiluukustaan. Stalkkerin kerrotaan ilmestyneen tähden kodin ulkopuolelle ensi kertaa huhtikuussa.

Espanjalaisen Tarazaga-Oregron kerrotaan myös lähestyneen laulajaa kadulla. Harry Styles on The Sun -lehden mukaan ollut peloissaan stalkkerin vuoksi.

Tarazaga-Orero pidätettiin taannoin, mutta The Sun -lehden mukaan hän kiisti syyllistyneensä vainoamiseen. Sen vuoksi Stylesin täytyy toimia todistajana tapauksen käsittelyn edetessä oikeuteen asti.

Uusimmat