Koirien tassut vaarassa helteellä – näin ehkäiset koirasi vammat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuumilla teillä käveleminen voi olla tuskaa koirille ja johtaa pahimmillaan palovammoihin. Asia kuitenkin jää monesti huomaamatta eläinten omistajilta.

Brittiläisen Blue Cross -järjestön mukaan Buster-niminen bokseri joutui taannoin eläinlääkäriin. Syynä olivat palovammat, joita se oli saanut anturoihinsa käveltyään liian kuumalla tiellä.

Blue Crossissa työskentelevän eläinhoitajan Tracey Parnellin mukaan koiranomistajien kannattaisi tehdä yksinkertainen testi ennen lenkkiä. Hän neuvoo riisumaan kengät sekä sukat ja seisomaan jalkakäytävällä hetken aikaa. Mikäli pinta polttaa jalkoja liikaa viiden sekunnin jälkeen, on se liian kuuma myös koirien käveltäväksi.

– Koiria tulisi viedä lenkille kovimmilla helteillä vain heti aamulla ja illalla ennen nukkumaanmenoa, Parnell kertoo.