Katy Perry tuomittiin biisivarkaudesta – jättihitti todettiin kopioksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Katy Perryä vastaan nostettiin taannoin kanne. Kristillistä hiphopia tekevä Marcus Gray kutsui Perryn Dark Horse -hittiä kopioksi Joyful Noise -kappaleestaan.

Grayn mukaan Katy Perry ja hänen tuottajansa varastivat osia Joyful Noisesta, erityisesti kappaleen taustalla kuultavan rytmin. Tuomarit olivat samaa mieltä. Associated Press -uutistoimiton mukaan he katsoivat Dark Horsen tekijöiden syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen.

Perry ja tuottaja Dr. Luke kiistivät oikeudessa kuulleensa Joyful Noise -kappaletta aikaisemmin. Grayn mukaan kappale oli kuitenkin soitettu Grammy-gaalassa ja sillä on Youtubessa yli miljoona kuuntelukertaa. Kappaleen alkuperäiselle tekijälle tuomittiin maksettavaksi noin 2,5 miljoonan euron korvaukset.

Oikeusistunnossa todistettiin myös koomisia hetkiä. Katy Perryn asianajajilla oli vaikeuksia toistaa hänen Dark Horse -kappalettaan teknisten ongelmien vuoksi, jolloin tähti vitsaili voivansa esittää sen livenä.