Mustasukkaisuuden huipentuma – koira keskeytti pariskunnan pussailun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lemmikkieläimet voivat olla todella mustasukkaisia perheenjäsenistään. Osa koirista omaa myös vahvan suojeluvietin, mikä saattaa jopa hankaloittaa vieraiden ihmisten kohtaamista. Nyt eräs koira on osoittautunut mustasukkaiseksi.

Nettiin on julkaistu video, jolla nähdään sohvalla istuva pariskunta. Sohvalla heidän kanssaan on myös koira, joka haluaa oman osuutensa läheisyydestä. Koira änkee väkisin pussailevan pariskunnan väliin.

Kaava on tuttu monelle koiranomistajalle. Toisinaan lemmikkieläin saattaa jopa saada enemmän huomiota kuin oma kumppani, koska eläintä kohdellaan tasa-arvoisesti ihmisiin verrattuna. Kaikki eivät välttämättä antaisi koiran osallistua suuteloihin.