Uuden James Bond -elokuvan nimi ja ensi-iltapäivä paljastettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka uusin James Bond -elokuva on ollut työn alla jo pidemmän aikaa, on se tunnettu pitkään vain työnimellä Bond 25. Nyt tuleva 007-seikkailu on saanut vihdoin todellisen nimen.

Uusi Bond on sarjan tyylille uskollisesti nimeltään No Time to Die, eli Ei aikaa kuolla. Elokuva saa ensi-iltansa Iso-Britanniassa 3. huhtikuuta 2020 ja Yhdysvalloissa 8. huhtikuuta 2020.

Reutersin mukaan James Bond viettää elokuvassa eläkepäiviään Jamaikalla. Hän suostuu siepatun tiedemiehen pelastusoperaatioon vanhan ystävän, CIA-agentti Felix Leiterin pyytäessä apua.

No Time to Dien ohjaa Joji Fukunaga, joka tunnetaan muun muassa True Detective -sarjan ensimmäisestä kaudesta. Kyseessä on Daniel Craigin viides ja näillä näkymin viimeinen James Bond -elokuva.