Jannika B ihastuttavassa lapsuuskuvassa: ”Siitä on hetki aikaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen laulajatähti Jannika B on tullut tunnetuksi monista hittikappaleistaan, joita hän on tänäkin kesänä esittänyt lukuisissa tapahtumissa ympäri maata. Nyt Jannika on julkaissut sosiaalisessa mediassa hellyttävän lapsuuskuvansa, jossa hänet nähdään balettiasussa.

– Siitä on hetki aikaa kun olen viimeksi balettitossut vetänyt jalkaan. Tänään ajattelin sen taas tehdä, Jannika B kertoo kuvansa yhteydessä.

Taannoin suosikkilaulajatar paljasti tekevänsä uuden aluevaltauksen, joka on oma vaatemallisto yhdessä ruotsalaisen Me&I-vaatemerkin kanssa. Jannikan mukaan vaatteet ovat värikkäitä ja casual-henkisiä, ja mukana myös 80-luvun tunnelmaa.