Tanskassa rohkea päätös – liikennevaloihin viikinkien kuvat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tanskassa sijaitseva Aarhusin kaupunki muistelee historiaansa hauskalla tavalla. Kaupungin liikennevaloissa nähdään nyt Aarhuusin menneisyyteen sopivasti viikinkejä.

Suojateiden valojen perinteisemmät hahmot on nyt korvattu kirvestä ja kilpeä pitelevillä viikonkihahmoilla. Punaisessa valossa on loogisesti paikallaan pysyvä viikinki, vihreässä hymyillen kävelevä viikinki.

The Local -sivuston mukaan idean taustalla on Aarhusin suunnitteluosaston kaupunginvaltuutettu Buenyamin Simsek. Tempauksella kunnioitetaan kaupungin historiaa, sillä Aarhuusin perustivat alueelle asettuneet viikingit 700-luvulla.