BB-talossa on kolme vegaania: ”Milla, Tarina ja Kevin ovat vegaaniliitossa!”

Big Brother · Terhi Piiroinen

Big Brother Suomi -talon keittiössä valmistuu ruokaa varastohuoneessa olevista raaka-aineista. Erityisruokavaliota noudattavien ihmisten tulee huolehtia, että he saavat niin ikään murua rinnan alle. Talossa on kolme vegaania: Milla, Tarina ja Kevin.

BB-talossa oleva Kevin on nimittänyt kolmikon vegaaniliitoksi. Hän haluaisi suunnitella rauhassa päivän ruokaa Millan ja Tarinan kanssa. Tarina on kuitenkin viihtynyt tovin meditoimassa, joten hänen mielipiteitään ei ole saatu vielä tietoon. Kevin on ehdottanut valmistavansa perunamuussia ja kastiketta nyhtökaurasta.

Milla tunnustaa, että hänen mielestään on ahdistavaa olla vegaani muiden ennakkokäsitysten ja odotusten vuoksi. Muiden harteille kokkaamisen jättävä Emma on kasvissyöjä, joten hän todennäköisesti syö BB-talon ”vegaaniliiton” valmistamia ruokia. Emma on sanonut suoraan, että hän ei tee kotitöitä tai valmista ruokaa.