Hääpaikka perui hääjuhlan eri ihonvärien vuoksi – someraivo repesi verkossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa on edelleen runsaasti konservatiivisia arvoja noudattavia alueita, joissa muun muassa homoseksuaaleja ei hyväksytä kuten valtaosassa maata. Mississippin osavaltio sijaitsee keskellä Yhdysvaltojen niin sanottua raamattuvyöhykettä. Nyt Mississippin Boonevillessä sijaitseva hääpaikka on aiheuttanut someraivoa vanhoillisilla linjauksillaan.

Hääpari oli vuokrannut hääjuhliaan varten Boone’s Camp Event Hallin, kunnes viikkoa myöhemmin morsiamen sisko LaKambria Welch kävi tutustumassa juhlapaikkaan. Yllätys oli melkoinen, kun juhlatilan omistaja tuli kertomaan hänelle, ettei häitä voida sittenkään järjestää heillä. Syyksi hän kertoi, että heidän juhlatilaansa ei vuokrata homopareille eikä eri etnisistä taustoista tulevien ihmisten hääpaikaksi.

Juhlapaikan omistajan mukaan homoparien ja eri rotua olevien ihmisten vihkiminen ei sovi heidän kristillisiin arvoihinsa. LaKambria Welch kuvasi keskustelunsa omistajan kanssa ja julkaisi videon verkossa. Tilannetta ei muuttanut se, että sisko kertoi myös hääparin olevan kristittyjä. Nainen ei suostunut perustelemaan kantaansa tarkemmin, koska ei halunnut kiistellä uskostaan.

Tilanteesta kuvattu video lähti leviämään nopeasti verkossa ja nostattin kansainvälisen someraivon. Pian videon julkaisun jälkeen juhlapaikan verkkosivut suljettiin samoin kuin juhlapaikan Facebook-sivut.