Paketti meni väärään osoitteeseen – paljasti huumekauppiaan Suomessa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Uudenmaan poliisi takavarikoi heinäkuussa postilähetyksen, joka sisälsi hieman yli viisi kiloa marihuanaa. Postipaketti oli lähetetty Espanjasta Suomeen. Erikoista tapauksessa oli se, että paketin vastaanottaja ei ollut tilannut kyseistä pakettia.

Paketin saatuaan paketin vastaanottaja ilmoitti asiasta poliisille ja huumausaineet saatiin poliisin haltuun. Tutkinnan edetessä poliisi sai selville henkilön, jolle postipaketti oli tarkoitettu. Epäilty oli aasialainen mies, joka majaili postipaketin toimitusosoitteen lähellä olevassa Airbnb -asunnossa.

Epäilty mies otettiin kiinni majapaikastaan. Kuulusteluissa mies kertoi olevansa Suomessa toista kertaa ja suunnittelevansa ravintolan avaamista Suomeen.

– Esitutkinnan aikana selvisi, että mies oli aiemmalla Suomen matkallaan vastaanottanut jo kaksi postipakettia, sekä yrittänyt vastaanottaa vielä niiden lisäksi kolmannen postipaketin siinä kuitenkaan onnistumatta, kertoo jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.

Kyseisen aasialaismiehen epäillään tuoneen maahan sekä yrittäneen tuoda maahan yhteensä hieman yli 34 kiloa marihuanaa. Kyseisen määrän katukauppa-arvo on noin 518.000 euroa. Epäilty on ollut vangittuna kiinniotosta lähtien ja hän on vangittuna edelleen.