Rakennusmies istui pianon ääreen – sitten jokainen pysähtyi ihmettelemään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Musikaalinen lahjakkuus ei välttämättä ole tae siitä, että voisi elättää itsensä täysipäiväisenä muusikkona tai taiteilijana. Monet ihmiset hakeutuvat elämässään ammattiin, josta saa varmemmin palkkaa laskujen maksuun.

Musikaalisuus voi kuitenkin säilyä esimerkiksi harrastuksena tai kakkosammattina. Eräs rakennusmies on yllättänyt asemalla kulkeneet ihmiset istuttuaan pianon ääreen. Hän alkoi improvisoida säveliä soittopelillä.

Mies soitti kauniin ja sävelkulultaan sielukkaan kappaleen. Keltaiseen kypärään ja turvaliiviin pukeutunut mies ei ole yleisin näky pianon ääressä, mutta todistaa, että maailma on täynnä lahjakkaita ihmisiä, vaikka he eivät esiintyisikään ammatikseen.