Tehosekoitin tekee paluun – lähtee festarikiertueelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Merkittävimpiin suomirockyhtyeisiin lukeutuva Tehosekoitin tekee odotetun paluun keikkalavoille ensi kesänä. Lukuisista hiteistään tunnettu yhtye lopetti toimintansa vuonna 2004. Kesällä 2009 Tehosekoitin teki muutaman keikan jäähyväiskiertueen, mutta sitä lukuun ottamatta bändiä on turhaan kyselty esiintymislavoille.

Tulevana kesänä tilanne muuttuu, sillä Tehosekoitin on lupautunut esiintymään kymmenellä isolla kotimaisella festivaalilla. Tarkemmat päivät ja paikat tiedotetaan myöhemmin festivaalien omien aikataulujen mukaan. Ennen festivaalikesän aloitusta yhtye antaa hieman esimakua tulevasta esiintymällä 8. helmikuuta 2020 Hartwall Arenalla järjestettävässä Emma Gaalassa.

– Meitä on jatkuvasti kosiskeltu keikoille siitä lähtien kun aikoinaan lopetimme. Nyt aikaa on kulunut tarpeeksi ja keikoille palaaminen alkoi tuntua ihan hauskalta ajatukselta. Pääsemme paahtamaan adolesenttiä rokkia niin kuin olisimme taas 18-kesäisiä. Eikä sitä kai loputtomiin olisi voinut venatakaan: nyt vielä jalka nousee saksipotkuun eikä eturauhanen kovin pahasti vaivaa. Puhumattakaan yleisöstä, kitaristi Matti Mikkola summaa.

Autenttisella aktiivivuosien kokoonpanolla ensi kesänä keikkailevan Tehosekoittimen musiikki on säilynyt elinvoimaisena läpi vuosien. Bändin biiseistä useampikin on ylittänyt striimauspalveluissa platinarajan. Lisäksi Tehosekoittimen biiseistä on tehty cover-versioita, joita on kuultu television laulukilpailuissa ja laulettu toivelaulukirjoista.

– Onhan tää jo nyt vähän niin kuin vanhat koulukaverit olis kokoontuneet. Vanhoja metkuja muistellaan ja uusia punotaan. Eli klassinen rockshow sieltä on tulossa – todennäköisesti aika erilaista settiä kuin festareita kiertävät nykyartistit tarjoavat, Otto Grundström kertoo.

Vuonna 1991 Lahdessa perustettu Tehosekoitin julkaisi uransa aikana kuusi studioalbumia ja nousi yhdeksi suomirockin merkittävimmistä bändeistä. Yhtye niitti toimintansa alkuvuosina kulttimainetta Suomen punkpiireissä. Yhtyeen riveissä tuolloin soittanut Arska Tiainen perusti oman Levy-yhtiö-nimisen levy-yhtiön julkaistakseen Tehosekoittimen musiikkia. Myöhemmin Levy-yhtiö toimi esimerkiksi Apulannan julkaisijana. Kaupallisesta menestyksestä Tehosekoitin pääsi nauttimaan vuonna 1997 julkaistusta Köyhät syntiset -kakkosalbumistaan lähtien.

Tehosekoitin 2020:

Otto Grundström, laulu

Matti Mikkola, kitara

Hannu ’Hanski’ Kilkki, basso

Tero Sundell, rummut

Juha Kuoppala, koskettimet