Jättimäinen koe onnistui – uima-allas täyttyi vaahdosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kemiaan tutustuminen alkaa yleensä koulussa alaluokilla erilaisia aineita keskenään sekoittamalla. Elefantin hammastahna on yksi suosituimmista keinoista testata kemiallista reaktiota. Testissä sekoitetaan vetyperoksidia katalysaattorina toimivaan aineeseen kuten kaliumjodidiin.

Tuloksena syntyy norsun hammastahnaksi kutsuttua vaahtoa, joka yleensä tulvii astiasta tulivuorimaisesti. Nyt kemiallisia kokeita Youtubeen kuvannut Mark Rober on päättänyt täyttää kokonaisen uima-altaan elefantin hammastahnalla. Hän on kuvannut kokeen videolle.

Koska mies tai hänen ystävänsä ei ole aitoja kemistejä, kävi testissä pikkuinen lipsahdus. Ainetta syntyi inasen verran liikaa ja työryhmä joutui siivoushommiin kokeen päätteeksi. Sen sijaan paikalla olleet lapset hyppäsivät vaahdon sekaan leikkimään.