Jennifer Aniston liittyi Instagramiin – kuvasta heti nettihitti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Frendit-hittisarjan tähti Jennifer Aniston ei ole ollut viime vuosina kovin aktiivisesti esillä julkisuudessa, mutta miljoonat fanit ovat toki hänelle edelleen uskollisia. Nyt Jennifer on yllättänyt kaikki liittymällä mukaan Instagramiin viralliseksi vahvistetulla tilillään.

Supertähden ensimmäinen Instagram-päivitys on noussut välittömästi nettihitiksi, sillä siinä hänet nähdään poseeraamassa yhdessä muiden Frendit-tähtien kanssa. Kuvansa yhteydessä Aniston toteaa, että nyt he ovat myös Instagram-ystäviä. Lisäksi hän moikkaa Instagramia. Kuva on saanut muutamassa tunnissa 700 000 tykkäystä, vaikka käyttäjätili blokattiin jostain syystä hetkeksi noin tunti sen avaamisen jälkeen.

Aniston ei omien sanojensa mukaan pelkää riisuuntua kameran edessä. 50-vuotias näyttelijä poseerasikin taannoin yläosattomissa Harper’s Bazaar -lehden kuvassa. Aniston paljasti Ellen-sarjan haastattelussa rakastavansa alastomana olemista. Hän ei myöskään häpeile kameran edessä riisumista. Aniston myös vihjasi lisäksi olevansa valmis Frendit-sarjan paluuseen.

Uusimmat