Kanye West vaihtoi gospeliin – lopettaa maallisen musiikin teon

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri Kanye West vaikuttaa hurahtaneen kertaheitolla hengellisyyteen. Sunnuntaimessuja nykyään pitävä tähti on jopa ilmoittanut keskittyvänsä jatkossa vain uskonnolliseen musiikkiin. Chicagolaisen musiikkialan sisäpiirihenkilö Andrew Barber kertoo Kanyen ilmoittaneen, ettei hän tee enää maallista musiikkia.

Sen sijaan räppäri keskittyy jatkossa gospeliin. Paljastus tapahtui tulevan Jesus is King -albumin kuuntelutilaisuudessa. Uutinen herätti runsaasti keskustelua fanien keskuudessa. Monet pohtivat, kuinka pitävä oikukkaana ja ailahtelevana tunnetun tähden päätös on.

Jesus is King -albumin oli määrä ilmestyä perjantaina 27. syyskuuta. Levyn julkaisu kuitenkin siirtyi julkaisemattomaksi jääneen Yandhi-levyn tavoin hamaan tulevaisuuteen.

Uusimmat